keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kodin löysi..

Lomalla on ollut aikaa myös vähän miettiä pieniä juttuja kotiin. Etsinnässä on oikeastaan ollut vain uusi ovimatto ulko-ovelle ja uusi kirjoituspöytä. Ovimatto on ehkä jo löydetty, mutta vielä hakematta. Kirjoituspöydän kanssa vielä pähkäilen enemmän. Ostin Ikeasta eilen hienot valkoiset pulkkijalat, jotka odottavat alhaalla vielä kokoamatta. Mietin kuitenkin, että teetänkö sen päälle vain lasilevyn vai keksinkö jotain muuta. Kävin miehen kanssa hänen isoäitinsä tilalla katsomassa, josko löytyisi jokin sopiva vanha ovi tai muu taso niiden päälle. Senkin voisi vielä päällystää lasilla, jos siltä tuntuu. Jotain löytyikin, mutta pitää vielä kartoittaa lisää!. Aarteita vanhoista taloista löytyy joka tapauksessa. Voikun voisi viedä kaiken mukanaan..:D

Viime viikolla naapuri kyseli olisiko minulla käyttöä vanhalle pinnatuolille. Jos tuoli ei löytäisi uutta kotia, muuttuisi se polttopuuksi. Otin ensin tuolin siltä varalta, että äitini keksii sille käyttöä. Tietty nostalgia ja retrous kuitenkin säväytti ja päätin jättää tuolin meille. Siitä tuli miehen yöpöytä. Oikein kiva, eikö?



Olen myös pitkään kaivannut sohvalle jotain kevyttä puuvillaista torkkupeittoa. Löysinkin täydellisen Gantilta, mutta hinta hieman huimasi. Tarkoitus oli katsoa samaa yksilöä taas kerran syksyn matkaltamme Amerikoista. Ystäväni kuitenkin vinkkasi Ikean myyvän kivaa puuvillaista peittoa. Ostin siis täyspuuvillaisen palmikkoneulotun peiton ja säästin samalla pitkän pennin. Tosin Ikean hinnoissa tämä taas tuntui tyyriiltä.. Käytössä on jo osoittautunut kuitenkin sijoitukseksi!



Ikeasta lähti mukaan myös kirjatuet. Näitä olen itseasiassa etsinyt ennenkin, mutta ei ole myymälässä osunut silmään. Nytkin olisin mieluiten ostanut B-kirjaimet valkoisian mutta tätä kokoa oli vain mustaa jäljellä. Väri saattaa lopulta olla jopa parempi, sillä tällä seinällä on  muitakin mustia juttuja.



Sisustamisen lisäksi vietin viikonloppuna iltaa yhden parhaimman ystäväni kanssa. Kattausta piristämään poimin omasta minipuutarhastani kukan. Lyhyt varsi pelasi hyvin yhteen Aalto-maljakon kanssa. Kukan nimeä en tietenkään muista..tunnistaako kukaan?


Iltapalana oli ystäväni tuomaa raikasta vuohenjuustosalaattia ja jälkiruuaksi mustikoita ja vadelmia.


Kylässä oli myös nämä pikkuiset varpaat omistava komistus. Vauvantuoksu <3

3 kommenttia:

  1. Justiinsa tuosta peitosta puhuin, se on siis meilläkin :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva toi tuoli. Ja hyvät löydöt Ikeasta. Mäkin haluun ton peiton ja noi kirjatuet :D! -L

    VastaaPoista
  3. Eikö olekin!:) Haluun joskus vielä mustat pinnatuolit keittiön pöytään.. Peitto on ihanan viileä näin kesällä, vanhat villaset voi palvella sitten pitkän talven.

    VastaaPoista