lauantai 4. elokuuta 2012

Kukkia ja käsitöitä

Olen sitkeästi jaksanut katsella meidän orkideaa nyt lähes vuoden verran kukatta. On se vaan niin tylsä näky sellaisenaan. Kukkiminen on tuntunut toivottomalta tavoitteelta. En ole tosin sitä yrittänyt mitenkään edistääkään, upottanut vain veteen muutamaksi tunniksi kerran parissa viikossa. Ei mitään lannoitteita tms. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni odotus tällä saralla palkitaan. Orkidea kukkii kauniisti jälleen. Toinen varsista lähti ihan latvasta haarautumaan. Kuvassa on vasta yksi kukka, mutta nyt tätä kirjoittaessa siinä on jo neljä. Nuppujen mukaan luvassa olisi vielä kaksi lisää..:D Onneksi en heittänyt koko kasvia pois, niin kuin useana edellisenä kertana.


Kaunis kiitos kärsivällisyydestä!


Kesäloman aikana vieraillessani vanhemmillani piipahdimme myös Muurlan suoramyynnissä. Viime kerrasta onkin vähintään kymmenen vuotta aikaa. Suoramyynti vuokraa pöytiään ja myy alueen tuottajien ja käsityöläisten tuotteita. Ostin sieltä tämän trikookankaasta kudotun maton. Haaveilen vielä valkoisesta puolet suuremmasta makuuhuoneen lattialle. Tämän sijoitin yläkerran kylppäriin. Nykyinen kylpyhuoneen matto ei lämmitä varpaita ihan koko lattiatason vertaa eli tästä on jatkossa apua. Väriltään vähän turhankin raikas, eli toivottavasti en kyllästy. Hintalapussa oli tekijän nimi, joten koitan googlata netistä yhteistietoja ja tilata myöhemmin sen isomman valkoisena.


Pehmoinen jalan alla..


Samalla ostin tämän beigen pehmeän korin. Minulla olikin vastaava jo ennestään kotona toimittamassa lankojen ja puikkojen säilytysvirkaa. Syksyn tullessa olisi tarkoitus aloittaa niillä omatkin käsityöt. Tämän uuden laitoin sinne yläkerran kylpyhuoseeseen. Aina löytyy pientä tavaraa, joka kaipaa omaa säilytyslokeroaan.

2 kommenttia:

  1. Moikkelis, mä sain Riitalta virkkausvinkin matosta; se oli kesälomapurjehdusreissullaan (!) saanut virkattua Juhannusruusu-mallisen maton (ontelokuidusta ts. trikookudetta). Nyt vaan ostamaan sitä kudetta ja sopiva koukku, ja sit laitetaan töpinäks. Kuteita saa vaikka minkä värisiä. Googlettamalla löytyy se malli helposti. On kiva, sellainen iso "pitsi".

    :D -L

    VastaaPoista
  2. Aijaa! Juu ehdottomasti, jollei ole liian haasteellista..:D

    VastaaPoista