keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hanko sushi

Olin eilen illalla Hanko sushilla Kluuvissa. Paikka on tosi viihtyisä ja ruoka suussasulavaa..nam!:D Otan aina grillattua lohta, niin nigiri kuin maki sushinakin. Samassa kerroksessa oli myös Fuelin kahvila/baari, josta otettiin jälkkäriksi frozen yogurtit. Nam nam!
Ruuan lisäksi seura oli erittäin hyvää!

Tämä postaus on iPhonesta, joten saa nähdä miten onnistuu.. Joka tapauksessa tulee viikolla niin pitkä bloggausväli että päätin kokeilla.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Aurinkoinen sunnuntai



Tänään on nautittu kauniista talvipäivästä! Aamupäivällä urheiltiin ensin salilla ja sitten iltapäivällä lähdettiin kamera kainalossa kävelylle jokirantaan. Kaikki vaan näyttää auringossa niin paljon kauniimmalta. Kevät!! Että ajatuksestakin tulee hyvä mieli :D

Kävelyllä päädyttiin lounastamaan Rantakerttuun. Perinteisesti Kertut tarjoavat viikonloppuisin hampparibuffan, mutta listaltakin saa tilata. Eilisillan menun takia päädyttiin pastaan ja pihviin. Hyväähän se taas oli! Meille uusi kokemus oli vielä Viinille, jonne poikettiin kotimatkalla. Sunnuntai-illan kruunasi Bollingerin lasi kuohuvaa. :D

Hampurilainen

Meidän lauantai-ilta vietettiin kotona. Tehtiin hampurilaiset alusta asti itse. Ruissämpylät olivat kyllä Stockmannin leipätiskiltä, vaikka omasta lähikaupasta olisi saanut kyllä vieläkin parempia. En viitsinyt mennä niiden takia uudelleen kuitenkaan kauppaan. Pihveihin tuli paljon sipulia ja grillimaustetta. Majoneesin tein itse ja onnistuikin erinomaisesti. Mausteena majossa oli punainen chilipaprika, lime ja valkosipuli. Aika hyvää olikin ja suht kevyttä..luulisin:D Iltapalaa seurasi levyraati, joka sitten vierähtikin sunnuntain puolelle. Arvosteltiin toistemme valikoimia kappaleita, joita soitimme iPadilta. Kiva vaihtoehto tv:n katselulle :D


Nyt nauttimaan aurinkoisesta päivästä!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Tukka kuntoon

Hiuksissa on jo pidempää ollut keskipitkä leikkaus. Vaihteeksi aloin taas kovin kaivata pidempää mallia ja päätinkin kasvattaa tukalle mittaa kesäksi. Nyt taas alkaa hiljalleen mieli muuttua. Mulla on pitkän malliset kasvot, joissa pidempi tukka tuntuu herkästi veltolta. Tukka valuu kasvoja myöden ja pidentää lisää olemusta. Onkohan niin, että aina haluaa sitä mitä ei sillä hetkellä ole. Etsin alle muutamia inspiraatiokuvia oman suosikkiblogini innoittamana.. Parempia kuvia tuntui löytyvän vaaleana, mutta väriä ei tietenkään olla muuttamassa. Sienna Millerin molemmat mallit miellyttävät, vaikka tuo rokimpi on ehkä vieläkin parempi. Jessica Simpsonin lyhyt kihara on myös aivan ihana!
Kuvat Google-kuvahaku

Lomalle

Kovasti on koko alkuvuosi tehnyt mieli pienelle lomalle. Pitkäviikonloppu ja kaupunkiloma olisi keväällä mitä sopivin. Hyväksi vaihtoehdoksi ollaan mietitty Barcelonaa. Kaupungissa yhdistyy niin kaupunki- kuin rantaloma. Ihan näin kesäistä ei huhtikuussa vielä varmastikaan ole. Kuitenkin lämpimämpää kuin meillä Suomessa
Kuvat Googlen kuvahausta

torstai 23. helmikuuta 2012

Kosmetiikkaa



Kevät lähestyy ja mieli tekee jos jonkinmoista pientä uutta. Tällä kertaa kotiutin Turku-Tukholma -risteilyltä muutaman kosmetiikkatuotteen. Auringon pilkahdukset houkuttelevat tietysti haalimaan juuri pastellisävyjä.

Näistä kyseisistä tuotteista toivon kuitenkin uusia kestosuosikkeja. Chanelin kynsilakan väri on miellytävän neutraali ja Diorin huulivoide sopiva yhdistelmä huulirasvaa ja -kiiltoa.

Alimmainen kuva on hajustehyllyltä. Tällä kertaa en ostanut uutta tuoksua, koska Viktor & Rolf:n Flowerbomb ja Miss Diorin Cherie ovat vasta saapuneet.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lunta..

Tänään on pyryttänyt kunnolla lunta. Meidän pihalla joutui iltapäivällä jo vähän puikkelehtimaan, jotta pääsi eteenpäin.




Olen onnistunut tähän asti välttämään lumenluontia, mutta tänään tartuin kolan varteen. Olen yksin kotona, joten vaihtoehtojakaan ei juuri ollut. Toisaalta ulkona on niin ihanan tunnelmallista kun lunta sataa ja kinoksia kasautuu. Tulee lapsuus mieleen ja tekee mieli hypätä lumen sekaan. Homma käy myös kuntoilusta:D

Yllä kuvia lumisesta sunnuntai-illan tunnelmasta Port Arthurissa.

Ostoksia



Tein eilen viime hetken aleostoksia. Olen usein käynyt hypistelemässä Yliopistonkadun Sandin neuleita ja kauluspaitoja ja viimein lähti jotain mukaankin. Nimittäin alla oleva Sandin neule. Olen jokseenkin huono käyttämään värejä, varsinkaan liilaa ei päälläni usein näe. Siitä huolimatta tämä nyt miellytti silmää. Kiva yhdistelmä vaikka töissä tai viikonloppuna istuvien farkkujen kanssa.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Hyvää huomenta!

Syön lähes joka aamu maitorahkaa, jotain täyteläisempää luonnonjogurttia ja hedelmiä tai marjoja. Yleensä sekoitan siis maitorahkan ja jogurtin keskenään, jotta saan mieleisen maun ja koostumuksen. Viinirypäleet ovat yleisin seura näille, mutta joskus kokeilen myös jotain muuta. Alla vähän eksoottisempi vaihtoehto, johon tutustuin paremmin muutama vuosi takaperin Balilla. Mielelläni laittaisin kotimaisia tuoreita marjoja aamiaiseeni, mutta pitää nyt odotella hetki vielä kesää..


perjantai 17. helmikuuta 2012

Perjantaiherkkua

Vihdon perjantai ja kotona. Vietän työviikosta usein osan pääkaupungissa, joten perjantaisin tulen aina hyvillä mielin kotiin. Teen yleensä aina jotain nopeaa ja pikkusen herkullisempaa perjantairuokaa. Viime viikolla kokeilin tuorepastaa, josta ensimmäinen kuva. Pastan tekeminen oli helppoa vaika pastakonetta ei olekaan. Meillä ainakin tykättiin!

Tänään tehdään kuitenkin pitsaa. Päällä on espanjalaista Chorizoa ja mozarellaa ja kirsikkatomaatteja. Perjantai iltaan kuuluu myös lasi punaviiniä.

Ihanaa viikonloppua!

tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää ystävänpäivää!

Tänään jokainen on törmännyt eri yhteyksissä ystävänpäivään. Aamulla tuli tekstiviesti, facebookissa jokainen muistaa ystävänsä ja kaupat osaavat ottaa myös omansa. Kyllä, meilläkin Suomessa juhlitaan amerikkalaista Valentine's Day:ta! Ja mikäs siinä, jos vuodessa on yksi juhlapäivä enemmän.



Meillä kotona päivää juhlitaan leffalla ja lasilla kuohuvaa. Varattiin myös aikaa alkuillasta yhdessä kuntoiluun.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Seinälle..

Olen jo pidenpään haaveillut jotain pientä lisää keittiön seinälle. On tuntunut siltä, että juuri tuolta seinältä vielä puuttuu jotain. Asensimme jo olemassa olevan kiinteän tason päälle tauluhyllyn. Nyt olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Musta tuo valkoiseen seinään särmää ja vihreä eloa. Kuvat vielä kehyksiin niin valmista on..



perjantai 10. helmikuuta 2012

Perjantai

Työviikko on vihdoin saanut päätöksen. Olen ollut monta päivää poissa kotoa, joten toinen postauskin on saanut odottaa. Tässä kuitenkin hieman lisäkurkistusta tulevaan blogiin. Kuva otettu muutamia iltoja takaperin. Tässä oltiin lähdössä ulos syömään Aurajoen rannalle.

Järjestelmäkameraani käytän kuin normaalia pokkaria. Kipeästi kaipaisin helppoja vinkkejä, joilla voisi kikkailla jotain totutusta poikkeavaa kameralla.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Tervetuloa!

Tästä alkaa tarinani Suomen yhdessä kauneimmassa kaupunginosassa. Port Arthur on kotikaupungimme keskustan niin sanottu VIII kaupunginosa. Tämä Aurajoen läntiselle puolelle jäävä pieni alue sulostuttaa vierailijoitansa kerta toisensa jälkeen.

Itse löysimme täältä kodin, jonka pihaportista kurkistatte juuri sisään. Parasta alueella on puutalojen ja mukulakivikatujen vanha idylli yhdistettynä keskustan läheisyyteen. Elämä luonnistuu täällä laitakaupunkia ekologisemmin, sillä autoa emme juuri tarvitse.

Lämpimästi tervetuloa elämäämme Port Arthurissa!