perjantai 18. lokakuuta 2013

Printic


Jostain blogista bongasin mahdollisuuden kehittää puhelimeen kertyneitä kuvia tällaisina vanhanajan valokuvina. Olen muinoin ollut kova valokuvien kehittäjä, joten innostuin heti kokeilemaan.


Ihan kivoja tulikin. Kuvien hinta suhteessa tuotokseen on kyllä älyttömän korkea. Muistaakseni melkein euron kappale...



Innostuin kokeilemaan kuvateksteja kuvien valkoiseen alalaitaan. Mutta äh, teksti on todellisuudessa hölmön iso suhteessa kuvaan.


Muuten älypuhelimeen ladattava sovellus on ihan näppärä juttu. Suhteellisen vaivattomasti saa tilattua kuvat suoraan kotiin vaikka lomareissulta. Ja näitä on kiva antaa myös ystäville muistoksi! :)

Lomat B & L


Elämässä on tällä hetkellä kaikenlaista kiirettä ja tohinaa. Tänne tulin kuitenkin pitkästä aikaa kertomaan muutamasta kivasta levähdyshetkestä, jotka osuvat sopivasta loppusyksyyn. 

Ensi viikolla suuntaan entisten ja pian taas nykyisten työkavereideni kanssa Brysseliin. Olen viimeksi (ja ensimmäistä kertaa) vieraillut kaupungissa vuonna 2010, kun hyvä ystävä teki harjoittelua Euroopan parlamentissa. Tälläkin kertaa vierailemme parlamentissa, mutta luvassa on toivottavasti myös paljon hyviä suklaapuoteja, kaupunkikierroksia ja marraskuista Keski-Euroopan tunnelmaa. :)




Kuvat lainattu täältä: http://www.brussels.com

Vielä enemmän kuitenkin ehkä odotan joulukuista Lontoon reissua. Tärkeä ihminen viettää välivuottaan Lontoossa ja tietysti minun on ihan pakko päästä häntä sinne katsomaan. Joulun alla Lontoossa on sitä jotakin. Odotan jo sitä jouluvalojen paljoutta ja ihanan lämpöistä tunnelmaa <3



Kuvat lainattu täältä: http://www.visitlondon.com

tiistai 8. lokakuuta 2013

Tuolit


Meidän uudet tuolit ovat tässä. Vanhat valkoiset ostettiin muuton yhteydessä edullisesti Askosta ja niiden metallijalat ehtivät muutaman vuoden sisällä venahtaa sinne tänne. Yhdestä jalka jopa katkesi, mutta saimme reklamaatiolla uuden tilalle. 

Sen jälkeen olen haaveillut millon mistäkin, mm. erilaisista pinnatuoleista. Joko neljästä mustasta tai sitten yksittäisistä erilaisista. Eamesin tuolit taas ovat olleet koko ajan mielessä ja ne kaikkein mieluiten toivoin kotiimme. Tuolit ostettiin ihan hiljattain käytettynä Turusta! Tykkään! :)






keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Koska voi alkaa odottaa Joulua?

Mielessä on jo moneen kertaan pyörinyt eräs kysymys. Koska voi alkaa odottaa Joulua?


Tänään on ollut vähän puhti pois ja olen makoillut vain illan kotona tv:n edessä. Tuossa äsken kuitenkin aloin hääräillä keittiössä ja kappas...Törmäsin viime vuoden glögipulloon. Ei kun hellalle ja iiks mikä ihana jouluntuoksu! <3


Glögin kaveriksi tein pikasämpylöitä. Todistetusti joulussa on kyse tuoksuista ja tunnelmasta, valoista ja pimeydestä. Ei nyt siis mistään lahjahössötyksestä, vaikka tykkään kyllä keksiä perheelle niitäkin. 


Pahoittelut siis, olen aloittanut jouluhössötyksen lokakuun alussa!! Minun tämä mausteinen kuuma mehuglögi toi sopivaa syysvirkeyttä. Seuraavaksi kaivan punaisen koristetyynyn esille ja sytytän kynttilät. Kukaan ei voi estää! :)

En kuitenkaan vielä toivottele kivaa joulunodotusta..Sen sijaan mukavaa syysiltaa! ;)

Helsingistä bongattua

Nyt kun aikaa on hieman vierähtänyt, pystyn esittelemään vähän taannoisen Helsingin reissuni saalista. Noin kuukauden takainen reissu pääkaupunkiseudulle siis piristi syysmieltä kovastikin, mutta rokotti samalla ankarasti kukkaroa. Ystävällä on kyky saada minut viihtymään kaupoissa niin, ettei rahankäytöllä ole näköjään mitään tolkkua. 


Reissun ehdottomasti paras ostos on tuo harmaa paksu villahuivi Putiikki Rannalla -liikkeestä. Ostin myös uuden keinonahkatakin JC:stä, mutta kylmien syyspäivien takia jäänyt erittäin vähälle käytölle. 


Silkkipaperiin on kääritty Marco Polon harmaa College. Paita on tarkoituksella väljä, mutta ehkä ensimmäisten käyttökertojen jälkeen jopa liiankin väljä. Toivottavasti tulee pidettyä, kunhan saan sen uudelleen kuosiinsa pesun jälkeen.

Näiden lisäksi ostin Zarasta beigen cashmirneuleen, sekä Cosilta harmaan villaneuleen kivoine mustine nahkapaikkoineen. Näillä on syytä pärjätä pitkälle syksyyn. 

Korkeintaan seuraavaksi voin tuhlailla jotain loppusyksyn kaupunkilomilla, joita on näillä näkymillä luvassa kaksin kappalein.