lauantai 28. joulukuuta 2013

Menneet pikkujoulut

Syksyllä kävin vain yksissä pikkujouluissa. Valmistelut oli sitten sitäkin kivempi tehdä, kun joka viikonloppu ei ollut edessä sama ruljanssi. Laitoin vähän kiharaa tukkaan ja mustaa ja kultaa päälle..:)







Ostin tämän Selectedin mekon näitä juhlia varten, mutta on todella hyvä myös työasuksi. Varsin onnistunut löytö siis! 

Alkuvuodesta juhlitaan ystäväpariskunnan häitä ja olen sinne myös miettinyt jotain uutta juhlamekkoa. Muotikuun aleen ajattelin ainakin kurkistaa. Olisi nimittäin vaihteeksi kiva löytää kokopitkä juhla-asu ja mieluusti jossain muussa värissä kun mustassa. Tummaa silti..ehkä lila tms. On sitten jotain jota laittaa, kun pukukoodi vaatii pitkää mekkoa. Vinkkejä otetaan myös vastaan! :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Jouluisia juttuja..



Aloin valmistella Joulun tuloa tänä vuonna erittäin hyvissä ajoin, itse asiassa jo marraskuussa. Joulukuu on ollut sen sijaan niin kiireinen etten ennen tätä jouluviikkoa ole ehtinyt tunnelmaan edes päästä.

Muutamia jouluisia juttuja on siis tippunut kotiin jo marraskuun alusta alkaen..





Kuusi kuitenkin vasta muutama päivä ennen joulua. Kaunis kuusi onkin! Varisuttaa vaan niin kovasti, että saa nähdä minne asti neulasia oksissa riittää...

maanantai 23. joulukuuta 2013

Winter Wonder


Pitkän hiljaiselon jälkeen toivotan hyvää Joulun aatonaaton aamua näillä Lontoon kuvilla. Kävin Lontoossa tapaamassa rakasta serkkua muutama viikko sitten. 

Koitin kalastella joulutunnelmaa, mutta lämmin sää toi lähinnä mieleen kevään. Runsaat jouluvalot sentään lunastivat lupauksensa.

The Houses of Parliament 

Harrodsin jouluhuumaa.. 

 Ihana ihminen ja hattu! <3

Winter Wonder Land ice rink

Breakfast club oli matkan paras makuelämys...

 
Rauhallista Joulua kaikille!