sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kalaliike S.Wallin ja tiistain siika

Meillä oli tiistaina kihlauksen toinen vuosipäivä. Ostettiin kauppahallista Kalaliike S.Wallinista tuoretta siikaa. Omistaja mausti kalan valmiiksi ja antoi erittäin selkeät valmistusohjeet. Kauppiaan raastama sitruunan kuori toi aivan uskomattoman hyvän maun, sitruunanmehu jää kyllä kakkoseksi. Kala ei ollut edes kallista, vaikka aina tiskiltä hakiessa saa jännittää, mitä joutuu lopulta maksamaan.

Suosittelen! Perjantaisin samaisesta kalaliikkestä saa suussa sulavia lohihampurilaisia. Mukava hakea vaikka mukaan, jos lounaalle ei muuten aikaa.



Ensin pannuun öljyä ja voita. Sitten paistetaan kalafile keskilämmöllä päälipuoli alaspäin.

Käännetään ja vielä muutama minuutti nahka alaspäin.


Herkullisen kotimaisen kalan kanssa maistui kauppahallin luomujuurekset, basilikan lehdet ja miehen maustama kermaviilikastike.


Koska kyseessä oli juhlapäivä, piti kehitellä jotain makeaa jälkiruokaakin. Bongasin köyhätritarit yhdestä ruokablogista ja piti sitten niitä päästä pitkästä aikaa kokeilemaan.


Ritareista tuli rapeita ja rasvaisia.

 Päälle mustikka- ja omenahilloa sekä kermavaahtoa. Ensiepäröinnistä huolimatta omenahillo meni kuin kuumille kiville.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Huomenna rentoudutaan?

Perjantai on täällä. Aika loppu sitä jotenkin onkin. Huomenna olis edessä Aurajoen Yöjuoksu ja onneksi kevyt 5 km vain. Aamulla kuitenkin ensin hemmotteluhoitoihin. 

Sain Turun Laguunin kauneushoitolaan parikin lahjakorttia. Ensin viime syksynä synttärilahjaksi ja sitten vielä työkavereilta muutama kuukausi sitten läksiäislahjaksi. Olen enemmän sitä tyyppiä, joka tykkää panostaa oikeisiin hoitoihin..kunnon puhdistava kasvohoito tai jalat kesäkuntoon muokkaava jalkahoito. Mutta Laguuni on vain rentoutumiselle, eli katsotaan onnistuuko se minulta :)

Alla kuvia viime viikonlopulta. Kummipojan synttäreille puin uuden ja ensimmäisen statementkoruni. Olin jo ajatellut, etten lähden tähän korurumpaan, mutta kokeilin nyt sitten tätä yhtä. Enempää en toki tarvitsekaan. Ja jalassa Budapestista ostetut vaalean mintunvihreät housut ja Conversen lenkkarit. Ei kiitos kurakeleille!

Hyvää viikonloppua <3





sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

BS

Tässä olisi vähän kuvia viime viikon babyshower-paketista. Tykkään hyödyntää kaikki lahjapaperit ja narut uudelleen ja tälläkin kertaa kaikki materiaali oli käytettyä. Joku voi olla asiasta eri mieltä, mutta minä en. Kaunis paketti tuli!

Sisältönä pikkuriikkinen valkoinen body ja Brion klassinen helistin. Etsin kissojen ja koirien kanssa tyylitietoiselle äidille valkoista tai mustaa helistintä, mutta tällä kertaa ei löytynyt kuin värillisiä. Poika sai siis vaaleansinisen.

Näissä showereissa parasta oli kuitenkin seura. Ihan poskia kiristi kaikesta naurusta jälkikäteen..:)





Keväinen lauantai

Maanantaina on hyvä muistella taakse jäänyttä viikonloppua. Se olikin vaihteeksi ihanan keväinen. Meillä oli ohjelmassa miehen hääpuvun metsästystä, sormuksen valintaa ja lopulta saaristolaismarkkinat ja lasi kuohuvaa terassilla.

Viikonvaihde oli rentouttava, mutta taas kerran liian lyhyt. En oikeastaan voi ymmärtää, miksi maanantaina väsyttää niin paljon. Aamut ovat jo valoisia ja linnutkin vähän laulevat. Silti kroppa ei ole tätäkään vertaa mukana keväässä..ihan talviunilla vielä mennään. Meillä on makuuhuoneessa kyllä superpienet ikkunat, että ehkei se valo vaan pääse riittävästi sisään. Töissä joku ehdotti kevätväsymystä tai ehkä syy vain on myöhäisessä keväässä.

No joka tapauksessa itselläni on aina ollut tapana ruveta aamuvirkuksi kevätauringossa. Sitä siis odotellessa.

Tein muuten tänään varaukseen yhteen ennen kokemattomaan juttuun..palaan siihen sitten kun on kokeiltu..:D





Valkokultainen unelmani

Kaikenlaista häihin liittyvää valmistelua on hoidettu viikonlopun aikana. Enää on reilu kaksi kuukautta häihin. Meillä eivät valmistelut ole mitenkään rempallaan, mutta aika menee niin nopeasti kuitenkin, että yritetään olla kaikessa ajoissa liikenteessä.

Tilattiin viime viikolla oikeankokoinen vihkisormus Helsingistä Turkuun. Mielummin ostan sen täältä, vaikka monta reissua pääkaupunkiin on vielä edessä ennen kesää.

Sormus oli saapunut Kultajousen Elegancen liikkeeseen, mutta koska kokoni on välimallia 16+ lähtee se vielä pienennettäväksi.

Olen oikeastaan päätynyt tähän sormukseen jo viime syksynä. Se vaan on yksi kertaisesti niin kaunis nimettömässäni. Häiden jälkeen sitten enemmän kuvia..:)



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

<3

Meidän hääkutsut ovat tainneet löytää perille. Tänään sain ystävältä takaisin tällaisen hellyyttävän kuvan..<3

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kurkistus kutsuun

Meidän häihin on enää kaksi ja puoli kuukautta aikaa...iiks :)

Perjantaina postitettiin kutsut. Voisi sanoa, että vihdoin! Kaasot nimittäin hoputtivat lähettämään ne jo maaliskuussa. Uudet työt ja muut kiireet ovat vieneet sen verran aikaan, ettemme ole ehtineet.

No nyt ne ovat postissa. Toivottavasti menevät kaikille perille asti ja vieraat saapuvat juhlimaan päiväämme <3

Yksinkertaiset kutsut

m & m

Postista sai kivoja merkkejä

kurkistus kutsuun...

Valmista!
Kiitos avusta täti-L ja kaaso-E! :)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kuplia

Posti toi meille tänään 72 saippuakuplapulloa. Kuplat on tarkoitettu kesähäihimme. Ei heitellä riisiä vaan puhalletaan kuplia. Ainakin pikkuväki tykkää..:)

Nyt niitä testattiin kotona. Hyvin kuplii  <3






Aurinkoista talvea!

Aurinkoista talvea - vai miten se nyt olikaan?

No talvi tuntuu ainakin meillä jatkuvan. Tässä muutama pääsiäiskuva, mutta eivät ilmat ole siitä juuri muuttuneet. Meillä oli siskon lapset kylässä. Ohjelmassa oli niin paljon puuhuu, että pysyivät niin lapset kuin aikuisetkin tyytyväisenä :)


Vähän piti käyttää lapiota ennen kuin sai keinun keinumaan


Kevään haikeutta parantaa tämä auringonpaiste sentään


Aurajoki ja Telakkaranta

Lasten leikkiä ulkosalla..

..päivänkakkaralla

Aurinkoista talvenjatkoa vaan! :)

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hevospelko

Mun hevospelko tänään karisi ainakin vähäsen, kun kävin ratsastamassa siskon hepalla. Olen muutaman kerran käynyt ratsastamassa, mutta samalla olen ollut erittäin tarkka siitä että mua talutetaan. Heh, ei siis todellakaan mitään ratsastamista edes!!!

No mutta tänään oikein ravattiin ja kevennettiin. Ja niin....uskalsin mennä vähän ilman talutustakin. Jihuu! Sisko jopa kehui, että mussa olis ratsastajan vikaa. No tiedä mitä nuoleskelua se oli ja millä motiiveilla, mut nyt voisin uskaltaa hevosen selkään useamminkin.

Sain myös ihanan pikku tallikaverin. Tallikissa oli niin läheisyyden kaipuinen että aina tilaisuuden tullen kipus olkapäälle. Ah..kyllä maalla on mukavaa! :)