keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Rakkauslaulu

Niin se vaan kesä kuluu. Lomat on ohi ja edessä on ollut paluu arkeen.

Samalla maanantaina omista häistä tuli kuluneeksi tasan kuukausi. Sen kunniaksi muistelin kirkossa kauniisti tulkittua versiota tästä Johanna Kurkelan Rakkauslaulusta. <3



lauantai 20. heinäkuuta 2013

Valkoisia muistoja

Vihdoin kilahti muistitikku ja tukku kuvia postiluukkuun. Tikussa oli toinen toisensa jälkeen ihanempia muistoja kolmen viikon takaa. 

Tässä kurkistus taas muutamaan. 


Mikaelin kirkko ja me <3


Ihanat morsiusneidot


Koskettava Rakkauslaulu


Kuplat <3


Kuvauksessa


Kaunis kattaus 


Tanssia koroissa


Pukuni <3 <3 <3 


torstai 18. heinäkuuta 2013

Merituulta

Tehtiin alkuviikosta reissu Ahvenanmaalle. Sää ei ollut kaikkein aurinkoisin menomatkasta, mutta merituulesta nauttii aina. Maarianhaminassa kasteltiin varpaat lämpimässä vedessä. Uimaankin olisi voinut uskaltaa, jos olisi ollut sauna lämpimänä.





 
Loppumatkasta aurinkoa piisasi, joten uimaankin päästiin!! <3

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Paris

Häämatkallamme suuntasimme Pariisiin. Ensimmäinen kerta ei pettänyt, vaan kaupunki oikeastaan ylitti odotuksemme. 

Turisteille puhuttiin muutakin kuin ranskaa ja ihmiset olivat ystävällisiä. Hotel de Banville ihastutti suloisuudellaan ja ystävällisellä palvelulla. Sää suosi matkaajia ja ruoka oli todella hyvää.

Loma jäi vain liian lyhyeksi, joten häämatka II suunnitelmissa tulevalle talvelle..:)


Champs Élyséen pohjoispuolella oli meidän ihana butikhotelli Hotel de Banville. Huoneessa oli vaaleat puulattiat, valkoiset pellavakalusteet ja ranskalainen parveke seitsemännen kerroksen näkymällä Eiffel-tornille. 



Louvressa käytiin kurkkaamassa Mona Lisa. Nähtävää olisi ollut varmaan pariksi päiväksi.


Pariisin romantikot (tai turistit) kiinnittävät Pont des Arts -siltaan rakkauden lukkonsa.. :)


Eiffelin komeutta ihailtiin maasta käsin.


Mukana oli Designisto laukkulainaamon LV:n kukkaro, joka toimi hyvin myös hääpäivänä. 


Laduréen macaronsit jäi kokematta pitkien jonojen takia, mutta samaa tavaraa löytyi kasoittain muualtakin. Kuitenkin niin tuoreita, etteivät ihan ehjänä kestäneet hotelliin asti. 

Pariisi ylitti vähän epäilevät odotuksemme <3