perjantai 24. elokuuta 2012

Keittiöstä

Aloittaessani kirjoittamaan tätä ruokapostausta, kävi kyllä mielessä että asukuvat, shoppailut ja muut tälläykset ovat jäänet todella vähiin. Johtuu lähinnä siitä, että teen elokuun etänä kotoa, enkä paljon panosta pukeutumiseen tai muuhunkaan tänä aikana. Lisäksi pidän tiukkaa linjaa ostosten kanssa odotellessa syksyn reissua. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa yhdet juhlat, niin enköhän ainakin siitä saa kuvia. Muutenkin on paljon vaatetta ja asuja kesältä, joita voisin hyvin tänne kuvata..katsotaan siis jos vaikka olisi tulossa jotain..:D

Nyt kuitenkin viime aikaisiin kokkauksiin.


Tein @ Maria's blogin ohjeen mukaan sämpylätaikinan, joka säilyy jääkappissa viikon. Sämpylöitä ei tarvinnut paistaa kerralla ja pakastaa osa, vaan useana iltana sain tuoretta leipää.


Valmiista sämpylösitä ei tullut otettua kuvaa, mutta tuossa vilaus Marian blogista.


Sitten syksyyn kuuluvat tietysti sienet, erityisesti omaan makuuni sopivat suoraan metsästä kannetut kanttarellit. Olen ollut viime vuosina kova sienestäjä itsekin, mutta toistaiseksi ei ole tarvinnut metsään mennä. Sekä äiti että isoäiti on kantavut metsänhedelmää eteeni, enkä ole voinut herkuista kieltäytyäkään..:D


Olen paistanut sieniä pastaan, kastikkeeseen, salaatin päälle ja syötäväksi sellaisenaan. Tällä kertaa sienet kuitenkin päätyivät piirakkaan.


Laitoin sekaan silputtua purjoa, luumutomaatteja..


fetaa ja ranskankermaa..


Tältä näytti lopputulos, siis ennen uunia mutta kuitenkin! :D
Huomaatteko, että olen toisinaan ollut liian nälkäinen muistaakseni kuvata ruuat myös valmiina..hups!

2 kommenttia:

  1. Kokeilitko kuvien koon vaihtoa? :) Kivoja juttuja taas, toi pöytänurkkaus on niin kiva!!

    VastaaPoista
  2. Tämä tuli vielä ajastuksella, mutta uusiin olen kokeillut! Kiitti vinkistä :D

    VastaaPoista