torstai 9. elokuuta 2012

Uudet luonnollisemmat hiukset

Kävin eilen kampaajalla Salossa. Salossa siksi, että olen joutunut omassa kotikaupungissani viime aikoina pettymään. Totuus on myös se, että minulle ei kelpaa juuri mikään..:D No mutta joka tapauksessa oli kiva palata vanhalle tutulle kampaajalle ja olinkin oikein tyytyväinen!



Haaveilen luonnollisen värisestä tukasta ja aikeissa on kasvattaa tumma väri kokonaan pois. Olen yksinkertaisesti kyllästynyt vaaleaan tyvikasvuun tummassa tukassa, vaikka tummasta tulen varmasti aina pitämään. Toinen ongelma omalla kohdallani on kalpea iho. Kun kesän väri häviää kasvoilta ja olen meikittä, ei tummanruskea tai (joskus jopa musta) tukkani imartele kasvoja yhtään..


Olen värjännyt viimeksi tyven keväällä ja tyvikasvu oli jo aika pitkä. Aurinko on myös vaalentanut kesän aikana koko tukkaa, mutta etenkin juuri tyveä. Nyt laitettiin hentoa raitaa värjättyyn osaan ja jätettiin tyvi rauhaan. Tukka vaaleni kaikkiaan hieman ja sai kivasti eloa.


Latvoja leikattiin vähän vaikka onkin tarkoitus kasvattaa ensi kesää varten. Olen itse leikannut tukan viimeksi maaliskuussa polkkapituiseksi, joten kevennystä latvoihin kaivattiin.


Tästä kuvasta huomaa vähän tuota tyveä. Eli vielä tietysti erottuu, mutta paljon parempi. Sanoin kampaamossakin, että tiedän tämän olevan pidempi projekti enkä odota ihmemuutosta kerralla. Ah, olen silti niin tyytyväinen. Kiva tulla kotiin ilman tarvetta tarttua heti itse väripurkkiin tai saksiin.. Niinkin on käynyt ;D 


Illalla oli muuta ohjelmaa mm. tällä asulla mentiin!

Palataan taas pian!:D

2 kommenttia:

  1. Ihana tukka! Ihan kuin olis kuva siskostasi tuo toiseksi viimeinen :)

    VastaaPoista
  2. Kiva huivi alimmassa kuvassa :)

    t. Annu

    VastaaPoista