sunnuntai 5. elokuuta 2012

Perjantai-iltani

Sunnuntain kunniaksi voin vilauttaa perjantai-illan ohjelmaani. Ah, niin ihana perjantai, ikävöin sinua jo!:D No niin, joka tapauksessa mitään ihmeellistä ohjelmaa ei ollut. Ihan kiva vaan välillä olla ja viettää koti-iltaa. Työpäivän päätteeksi päivitin blogia sohvalla ja söin muutaman torilta kotiin tuodun kotimaisen mansikan.



Päällä minulla oli itse tuunaamani hame, josta tykkään hurjasti, mutta jota ei käytännön syistä tule useinkaan käytettyä. Mekko kaipaa pientä lisätuunasta ja ompelukonetta ei itsellä ole. Taidankin ottaa mekon mukaan vanhemmille tulevalla viikolla ja korjata tilanteen.




Alhaalla odotti kaksi Ikean pahvilaatikkoa avaamista. Ostin valkoiset pulkkijalat tulevalle työpöydälle. Huokailin jo etukäteen urakkaa, mutta homma osoittautui suhteellisen helpoksi.


Vaikka ensimmäisellä yrittämällä joudun palaamaan taaksepäin ja purkamaan kaksikin kertaa, sain kuin sainkin jalat kasaan. Niin kivat!!


Valmistauduin urakkaan lasilla punaviiniä. Pientä askaretta, yksin kotona ja lasi punkkua..mikäs sen parempaa! :D


Kun mies tuli töistä ja kuntosalilta sain herkullista ruokaakin. Parasta oli tietysti se, että en joutunut tehdä asian eteen elettäkään. Tykkään hirmuisesti kokata, mutta joskus on vain kiva odottaa kun toinen tekee bravuriaan.


Ja tämä todella on parasta pastakastiketta. Jauhelihakastike on tomaattipohjainen, mutta sisältää myös pehmentävää creme cuisenia ja tulisia jalopenoja. Nam!


Rauhallisen perjantain jälkeen oli kiva odottaa lauantaita ja viikon kohokohtaa. Ystävän juhlat Aurajoen rannalta. Asukuvaa tulossa pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti