perjantai 11. tammikuuta 2013

New York

Olin syksyllä lomamatkalla New Yorkissa. Meille sattui huono tuuri, kun koneemme laskeutui JFK-kentälle aivan Sandy-myrskyn alla. Moni paikka jäi näkemättä ja kokematta, varsinkin ihana alakaupunki. Onneksi olemme käyneet muutamia kertoja jo aiemminkin Manhattanilla, niin ei harmi ollut siten suuri.

Teen kuitenkin pari postausta matkan paremmasta annista. Tässä ensimmäisessä kuvia kaupungista. Vaikka alkuviikko oli sään puolesta hyvin synkkä, pääsi aurinkokin onneksi pilkahtamaan!



Central Parkin yleisöluistelu vaikutti olevan ihmisten suosiossa. Tiedä sitten olivatko paikallisia vai turisteja. Itsekin teki mieli mennä lainaamaan luistimet jalkaan.


Tällä reissulla lähes kaikki oli tosiaan alakaupungista suljettu sähkökatkon takia. Kävimme kuitenkin sielläkin pyörähtämässä, mm. ihailemassa katutaidetta. Kaduilla oli muutama yksinäinen kulkija ja pari hassua taksia. Ihmiset olivat tulleet jakamaan leipää ja vihanneksia ilmaiseksi kadulle ja muutama kahvila ja baari tarjoili asiakkaitaan kynttilän valossa.

 Olimme reissussa presidentinvaalien alla ja Rockefeller centerissä olikin jonkin verran vaalihumua.


Meidän hotellin ikkunasta oli kerrassaan hyvät näkymät. Muuten vähän turhankin täyteen ahdettu hotelli Milford plaza, tarjoili meille näköalaa 28:sta kerroksesta.



Tämä kuva on Broadwayltä heti ensimmäisinä päivinä. Tuolloin juuri mikään ei ollut auki. Ei teatterit, kahvila, kaupat..vain muutama yksityinen ravintola, sillä ketjut pitivät ovensa tiukasti kiinni.



Loppuviikosta Central Park Southissa oli jo selvästi elämää. Käytiin näillä kulmilla mm. brunssilla ihanassa Sarabeth's ravintolassa. Luin suosituksen paikkaan jo etukäteen, eikä visiitti tuottanut pettymystä!


Lopuksi Keskuspuiston maisemaa..palataan kuitenkin pian Nykiin vielä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti