sunnuntai 13. tammikuuta 2013

New York part II

Jatkan nyt heti perään New York -postauksella numero kaksi. Omasta mielestäni matkoilla mikään ei ole niin tärkeää kuin omasta ja yhdessä olosta nauttiminen, johon kuuluu tietysti hyvin syöminen, juominen ja kaiken uuden maistelu.

Tähänkin reissuun kuului siis paikallisten herkkujen kokeilu, kuohuvat ja monikulttuurisessa kaupungissa tietysti myös ihan uudet tuttavuudet.


Macy'sin shampanjabaarissa lepuuteltiin jalkoja ja skoolattiin lomalle. Drinksut olivat kyllä työntakana, sillä tiskillä häärännyt täti ei suin surminkaan olisi myynyt näitä meille. Oli varma, ettei ikä riitä ja ajokorttikaan ei tuntunut häntä vakuuttavan. Me olimme tietysti vain hyvin otettuja tästä, oli huumoria sitten tai ei..:)



 Muutama viinilasikin tuli tilattua matkan varrella. Tämä ravintola oli yksi niistä pienistä, joka palveli myrskynkin keskellä. Ja nämä pienet niitä parhaita makupaikkoja, oli kaupunki sitten mikä tahansa. Ketjuja vältellen mentiin nytkin.


Paikallisten perusaamiainen on tietysti paahdettu bagel. Näitä saa melkein mistä vaan ja parhaimmat napataan mukaan kojusta lennosta! Tämä ostettiin rautatieasemalta ja oli muuten todella hyvää ja edullista.


Keskusasemalla on myös basaari, joka myy mm. tuoreita marjoja, kalaa, leipää jne. Jos olisi ollut keittiö, missä kokata, mukaan olisi lähtenyt varmasti paljon muutakin kuin vain suklaata ja vadelmia.



Ja tässä vielä jo edellisessä kirjoituksessa mainittu brunssipaikka. Köyhät ritarit, tuoremehu ja kuohuviini kruunasivat matkan viimeisen aamun täydellisesti..:)



Nam! <3

Yksi take away -päivä mahtuu viikon lomaan joka kerta. Tällä kertaa herkuteltiin huoneessa sushilla.

 Hinta ei taaskaan päätä huomannut ja kala oli todellakin tuoretta.


Ja lopuksi niistä ketjuista..Starbucksia nyt ei kovin kaukaa kierretty. Ei todellakaan, kyllä ovi kävi parikin kertaa päivässä, kun miehellä iski kahvinhimo..:)









Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä vietnamilainen, joka oli molemmille uusi kokemus! Ruoka oli aivan järkyttävän hyvää ja kaikki valmistettiin nenän edessä ja syötiin suoraan grillistä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti