perjantai 25. toukokuuta 2012

Kuvapläjäys

Vähän laiskasti on nyt kuvat siirtyneet blogin puolelle. Laitan siis useamman kuvan näiltä viime hellepäiviltä samantien..:D

Luettavaa pitää aina olla mukana kun nauttii auringosta. Muutama kirjakin olisi kesken, mutta helpommin taitaa lähteä tällainen kevyempi versio kesäkassiin mukaan. Tässä tapauksessa omalle pihalle asti vain..ihana OMA piha..:D

Vielä olen muuten aika valkoinen, vaikka kasvot ja rinta vähän väriä jo saaneetkin. Tämä kesä ja loppuelämä kyllä suojakertoimilla auringossa. Ainakin melkein aina. Joskus ei vain osaa varautua!!



Tämä korkeavyötäröinen Zaran mekko on muutaman vuoden takaa. Materiaali on jotain silkkisekoitetta ja jossain vaiheessa päässyt vähän pesussa kutistumaan. Ei muuta kun vyötäröä ylemmäs siis. Näyttää kaikein parhaimmalta valkoisen tuubitopin kanssa..


Kukilla voi ilahduttaa ystävää. Tällä kertaa kukat menivät hyvälle ystävälle ja tuoreelle äidille! Alempi nippu onkin puutarhapäiviltä ja ilahduttaa kotona omaa silmää.


Tänään oli maanantain kaltainen hellepäivä. Vaihdoin ehkä kolme kertaa vaatteet, joka kerta päädyin vähempään käydessäni ulkona. Viimein uskaltauduin näin vähällä. Kävin jumppaamassa ja menin miehen kanssa puistoon nauttimaan alkuillan auringosta. Jos totta puhutaan, auringon ollessa pilvessä tuli vähän kylmä. Muuten olisi kyllä pärjännyt vaikka vähemmälläkin..KESÄ!:D
Illallisella ahvenfilettä, Perniön nakkeja,  muutama uusiperuna foliossa ja tomaattibalisikasipulisalaatti. Niin ja taisi siinä tosiaan olla lasi punaviiniäkin kädessä..:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti