maanantai 30. heinäkuuta 2012

Stockholm part II

Sain juuri hiljattain palautetta ystävältäni, siitä että postaan liikaa iPhonesta. Ei vain ole kesällä tuntunut omalta jäädä sisälle koneen ääreen. Ja koska järkkäri on suuren suuri, kuvaan välillä mielelläni puhelimella. Unelmoinkin pokkarista järkkärilinssillä, vaikka en sitten tiedä vastaako laadultaan ollenkaan edellistä.

No joka tapauksessa koittakaa kestää, sillä tulossa päivitys puhelimesta. Tässä olisi hieman lisäkuvia Tukholman reussulta.

Olen elämäni aikana raahannut matkoilta ison määrän tuliaisia. Nyt päätin etten tuo mitään, mies saikin vain näitä pikkurasioita. Paha tapa, mutta en voi kieltää etteikö ollut hupaisaa ostaa. Kaksi naista valitsemassa nuuskaa purkkien värien perusteella..:)

Laivamatkat lähinnä söimme ja lepäsimme. Varsinkin paluumatkalla tuli nukuttua makoisasti tämän ikkunan alla. Oli aika nätti auringonlasku.

Olen joskus kaupunkilomilla vältellyt suuria tavarataloja. Olen ajatellut että niissä jää itse kaupunki helposti kokematta. Tukholmassa kuitenkin pyörsin päätöstäni ja viihdyin myös NK:ssa ja Galleriassa.

WWF:n askellusmerkit saattelivat NK:n eteen. Sieltä kuljimme Östermalmille, jossa mm. vierailtiin Ladureen puodissa. Kaikki suunnitellut kohteet koluttiin ainostaan Sturegalleria jäi vähemmälle huomiolle, sillä kiirehdimme turhaan pääkadulle, joka tuotti matkan suurimman vaikkakin ainoan pettymyksen.

Seuraavalla kerralla luvassa taas laatukuvaa!:)

1 kommentti: