lauantai 1. syyskuuta 2012

Askel kuntoon

Lauantai on perjantain jälkeen viikon paras päivä. Tällä kertaa viikonloppu on vaan niin ohjelmantäytteinen, ettei sillä tavalla pääse rentoutumaan ja pysähtymään kuin haluaisi. Mutta normaalisti herään myöhään, juoksen tai käyn salilla ja syön aamupalan rauhassa lukien sanomalehteä. Joskus tuo aamupala voi urheilusuoritusten takia venyä jopa kello kahteen päivällä, mutta eipä haittaa..D

Kesällä minulla ei ollut salikorttia, joten jumppien sijaan juoksin paljon. Huomasin pikkuhiljaa, että polvi tuli siitä yhä kipeämmäksi. Tai ei vain juoksusta, vaan ehkä kävelystä jopa enemmän. Viime lauantaian Elixialla oli mahdollisuus käydä Foot Balancessa. Ajatuksissa oli jo hetken pyörinyt kivun alkuperän selvittäminen, eikä lääkäri tuntunut välttämättä parhaimmalta vaihtoehdolta. Tiesin, ettei sille mitään siellä voida tehdä ja leikkaus nyt olisi ollut aika äärimmäistä.

Jalkojen analyysissa kävi ilmi se mitä olen itsekin osannut epäillä, eli minulla on ylipronaatiota jaloissa. Akillesjänteestä ylöspäin nilkka taittuu hieman sisäänpäin. Oikea vähän vasempaa enemmän ja aiheuttaa mm. nilkka- ja polvikipua. Jollei asialle tee mitään, se pahenee ajan kanssa. Sama voi olla toisilla toiseen suuntaan tai vain toisessa jalassa, mutta sama lopputulos.

Minulle kaupattiin heti muotoiltuja pohjallisia, enkä tällä kertaa pahastunut kaupustelusta. Sain hyvää palvelua ja muotoillut pohjalliset mukaan ilman kauppareissua.


 
 
Otettiin kokoa isommat että sopivat kaikkiin kenkiin. Näitä sitten leikattiin kärjestä ja muotoiltiin lähinnä jumppakenkään sopiviksi.
 

 
 
Aika merkittävä nosto tehtiin tuohon oikeanjalan sisäkaarteeseen.
 

 
 
Pohjallisilla on kolmen viikon palautusoikeus. Jollei muotoilu tunnu jalkaan hyvältä, voin palauttaa nämä ja tilalle tehdään uudet.
 
Näitä voisi vaihtaa mihin kenkään vain, mutta ballerinan tyylisiin nämä eivät oikein sovi. Ajattelinkin myöhemmin teettää vastaavat nahkaiset, kevyemmät versiot. Näitä käytän siis lähinnä jumppakengissä ja nyt muutaman kerran käytön jälkeen olenkin ollut hyvin tyytyväinen. Juoksukenkiin en pohjallisia välttämättä tarvitse koska omissa lenkkareissa on jo pronaatiotuki. Tämä tulikin mielenkiintoisesti esille, kun foot balance -ohjaaja selitti, miksei polveni niinkään kipeydy itse juoksussa kuin pitkässä kävelyssä. Vastaus on siinä, että juoksukengät ovat minulle suhteellisen hyvät ja tukevat. Sen sijaan kaupungilla ja töissä tallustelen ballerinoilla, joissa pohjat ovat täysin lättänät tai pohjaa ei ole nimeksikään.
 
Jos siis kaipaat helpotusta nilkka- tai polvikipuihin suosittelen! Ja suosittelen ihan omasta vapaasta tahdosta, sillä tämä ei todellakaan ole mainos!:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti