tiistai 6. toukokuuta 2014

Kevään kahvilat

Vauva-arki on kulunut hurjaa vauhtia. Kokoajan opitaan lisää ja vauvasta tulee päivä päivältä hieman seurallisempi. Vielä toki lähinnä nukutaan, syödään ja kakataan. Kun vauva nukkuu, me vanhemmat tapitamme häntä ja ihmettelemme suloisuutta!

Kevät saapui jo pääsiäisenä. Itse olin lämpimimmät päivät sairaalassa. Oli vaikea käsittää, miksi miehellä ja muilla vierailla oli t-paidat päällä, kun he tulivat meitä moikkailemaan. 

Sittemmin on tietysti vähän viilentynyt, mutta riittävän kivat kärryttelykelit ovat silti jatkuneet. Päästiin siten heti kotiutuessa ulkoilemaan. Aurajoen rannalla on Turun parhaat kevätkahvilat ja terassit, joihin on joskus lenkiltä kiva poiketa. 



Vaakahuoneen ja Höyrylaiva Ukkopekan kupeessa on Oscar's Cafe, johon ihastuin täysin. En tiedä, onko kahvila ollut aina siinä, mutta en ole ainakaan sitä ennen huomannut. Täältä on haettu Ukkopekkaan lippuja, muttei muistaakseni muuta. Kahvila on meitä lähellä, aurinko porottaa koko terassille ja paikka on nimenomaan kahvila ei baari, vaikka siellä Vaakahuoneen anniskeluoikeudet ovatkin. 


Rattailla terassille kipuaminen käy myös tosi vaivattomasti. Ihmisiä ei ole liikaa, vaikka aina siitä ohikulkiessa siellä jokunen kahvittelija istuu. Pikkuinen viihtyy nyt rattaissa melko hyvin, vaikka pysähtyminen ei hänen juttu olekaan. :)


Seuraavaksi kun päästään koko perheen voimin kärryttelemään, koitetaan poiketa kahvila Paawoon. 
Paawo ei ole tainnut olla vielä auki, mutta toukokuussa voi meitä jo onnistaa. 


Niin ja sitten oli vielä tämä kevään ensimmäinen ritariperhonen..

Ajatella että kohta on jo kesä! :) 


1 kommentti: