torstai 30. toukokuuta 2013

Kaaso ja morsian

Viime viikonloppu oli aika onnistunut ja monella tapaa ikimuistoinen. Lähdin nimittäin yhden rakkaan kaasoni kanssa Tallinnaan juomahakureissulle..niin tosiaan ihan naisvoimilla. Otin mukaani monta pakurallia kokeneen kaasoni ja kaikki tarvittava saatiinkin hankittua tosi kivuttomasti.

Ei viitsitty jättää reissua kuitenkaan siihen. Siellä kun kerran oltaisiin, päätettiin varata hotellihuone ja viettää vähän tyttöjen aikaa. Majoittusimme Swissotellin 27. kerrokseen, josta ei vain ollut hienot näkymät, huone oli kaikin puolin kerrassaan upea ja samoin seura.

Piipahdimme myös jalkahoidossa ja hotellin uima-altaalla. Päivä meni niin nautiskellen, että olimme aika pulassa kun illallisen hankkiminen alkoi myöhäisen ajankohdan takia olla hankalaa.

Aamulla syötiin vielä runsas hotelliaamiainen ja suunnattiin takaisin laivaan. Todella kivaa oli ja rentouttavaa. Tallinnaa en valitettavasti juurikaan nähnyt, niin hyvin hotellissa viihdyimme. Mutta nyt jäi kyllä uusi matka kutkuttamaan mieleen. Sitä viinarallia en taida ihan periaatteesta vähään aikaan toistaa, mutta muutaman päivän hoito- ja kaupunkiloma naapurissa voisi houkuttaa..:)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti