torstai 29. maaliskuuta 2012

Keinonahkaa X 2

Olin tosiaan viime viikonlopun Helsingissä ja tuli ostettua yhtä jos toistakin vaatekappaletta kevääseen. Nahkatakit ovat pitkään olleet suosiossa, enkä ole niihin vieläkään kyllästynyt. Minulla on ollut niitä kolme eri väristä. Myin niistä kaksi vähiten käytettyä alkuvuodesta kirpputorilla ja nyt oli tilaa uudelle hankinnalle.

Valitsin mustan lyhyen mallin kaveriksi konjakinvärisen pituudeltaa todella niukan mallin. Tätä onkin tarkoitus käyttää esimerkiksi rentojen neuleiden ja maksimekkojen kanssa. Mukaan lähtivät myös nämä aivan ihanat kengät. Kengät sopivat hyvin pillifarkkujen tai legginsien kanssa. Ehkä myös kesällä farkkushortsien kanssa vähän minnetonkien tapaan..no riippuu miten hengittävät.




Aitoa nahkaa ei nyt sitten tällä kertaa ole kumpikaan löytö..näin ensituntumalta ei kuitenkaan haitannut yhtään. Saa nähdä miten tytön käy! Alinpana vielä rento ja vähän ylisuuri neule. Näihin olen nyt juuri erityisen ihastunut..:D Kapeat housut sopivat parhaiten vähän väljemmän yläosan kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti